8.12.2013

Innostaminen ja palaute


Matkan varrella on viime päivien aikana esiintynyt paljon puhetta koulusta ja osaamisesta. 
Joiltain tahoilta on onneksi kuulunut puhetta myös kannustamisesta tai innostamisesta ja siihen haluan tarttua.  Professori Kirsti Lonka sanoi että ”nykynuoret ovat erittäin aktiivisia, mutta heidän aktiivisuuttaan ei ole onnistuttu kanavoimaan kouluasioihin.” 

Jotkut kasvattajat ajattelevat, että madaltamalla vaatimustasoa tai eriyttämällä tavoitteita alaspäin saadaan lapselle tai nuorelle aikaan onnistumisen elämyksiä. Onko siinä kuitenkin riski, että kasvatamme turhaan alisuoriutuvia nuoria, jotka tuntevat olevansa oikeutettuja helppoihin ratkaisuihin?

Jos mietit hetken asioita, joita itse opit nopeasti, niin huomaat että sellaiset asiat ovat lähes aina sinusta kiinnostavia tai innostavia, eikö? Tämä on niin tuttua peruskauraa opettajille ja kaikille muillekin, että suuresti ihmettelen, miksi sitä hyödynnetään niin vähän?

Helsingin sanomissa 8.12. yhdeksäsluokkalaiset tytöt totetavat, että ”Kyllä pojatkin osaisi, jos niitä kiinnostaisi.” Kyllä nuoret ymmärtävät innostumisen ja kiinnostumisen merkityksen. 

Miksi ei siis tuoda innostumista, kekseliäisyyttä, yritteliäisyyttä ja ryhtymistä kaikkiin kouluihin? Tällaisia kouluja ja koulukulttuureja on Suomessa paljon, mutta kaipaamme laadunvarmistusta tälle osa-alueelle. Ei käy, että innostaminen on kiinni pelkästään ammatikseen opettavan yksilön ominaisuuksista, asenteesta ja henkilökohtaisesta missiosta.

Kyllä meidän täytyy ponnistella kovemmin sen eteen, että onnistumme herättämään oppilaissa oppimista kohtaan edes lievän tunteen, sitä kautta kenties orastavan kiinnostuksen, osallistumisen ja ehkä lopulta myös innostuksen.

Miten?


Tämän omatoimimatkan reitit kulkevat hyvin usein myös urheilutantereiden kautta ja siellä näkyy usein tuo lasten ja nuorten innostuminen ja sitoutuminen. Siellä on olemassa useita esimerkkejä kehittymisestä, onnistumisesta, mestaruudesta ja epäonnistumisesta. Ne esimerkit kumoavat vahvasti sitä oletusta, että esimerkiksi menestyneet huippu-urheilijat olisivat aina erityisen lahjakkaita, sen sijaan he rakastavat lajiaan ja rakastavat harjoittelua. Monet huippu-urheilijat eivät nauti vain menestyksestä vaan myös siitä panoksesta, jonka he ovat kehittymiselleen antaneet. He nauttivat oppimisesta ja sen mukanaan tuomasta onnistumisesta.

Mikä on siis se juju, mikä näkyy selkeästi urheilussa kuten myös mm. musiikin ja muiden taiteiden harrastamisessa? Miten valmentaja tai opettaja siellä valaa innostusta ja motivoi?


Valmentaja antaa vastuuta ja luottaa suojattiinsa. 


LUOTTAMUS ja PALAUTE


Luottamusta osoitetaan monin eri keinoin; ilmein, elein, valinnoin, sanoin ja teoin.

Palaute kertoo siitä, mitä arvostamme, mitä ajattelemme ja mikä on tavoiteltavaa. 
Millaista palautetta haluamme antaa? 
Mihin pyrimme antamallamme palautteella?

Huomionarvoista kaikilla meille kasvattajille, valmentajille ja opettajille on oikean ja vääränlaisen palautteen merkitys. Mikäli lapsia ja nuoria kehutaan ja kannustetaan vain heidän luontaisen älykkyytensä tai kyvykkyytensä kautta, suoritukset tulevat ennen pitkää laskemaan. Jos heitä taas kehutaan osoitetusta panostuksesta ja kannustetaan edelleen harjoitteluun ja kehittymiseen, niin suoritukset tulevat koko ajan nousemaan.

Lasten ja nuorten hyväksi tarkoitettu arvostelu, opetukset ja motivointikeinot lähettävät liian usein ihan vääränlaisia viestejä. Kun on pettynyt lapsen tai nuoren toimintaan, tulee tarkasti miettiä, minkä viestin haluaa antaa. Haluatko osoittaa epäonnistumisen vai kannustaa yrittämään ja harjoittelemaan edelleen? Kaikki haluavat lapsilleen ja oppilailleen parasta, pitää vaan osata haluta sitä oikein keinoin.

Tässä toki on kehitettävää kaikilla saroilla, myös urheilussa, taiteissa, kuten työyhteisöissäkin.

Tämä ajatus johtaa myös koulujen kehittämiseen. Emme me voi kehittää kouluja pelkästään aikuisten mallista käsin, emme edes pysty siihen. Tärkeä ja muutoksen kannalta tehokas keino on ottaa oppilaat mukaan kehittämään innostavaa koulua ja osoittaa heille siinä arvostusta ja luottamusta. On rehtorin ja opettajan osaamisesta ja ammatillisesta itseluottamuksesta paljon kiinni se, kuinka paljon he uskaltavat antaa toiminnan omista ohjistaan oppilaille. Kuinka uskaltaa väistyä ja antaa oppilaiden osallistumiselle, omille ja uusillekin oppimisen keinoille tilaa? 
On kyse  luottamuksesta oppilaiden potentiaaliin.

Eikö tästä samasta asiasta; kasvamisesta, kehittymisestä ja luottamuksesta ole kysymys perheissäkin?

Paras lahja lapsille ja nuorille näin joulun alla on palautteen avulla kasvattaa ja ohjata heidät asenteeseen, joka rakastuttaa haasteisiin, ohjaa kiinnostumaan ja tutkimaan omia epäonnistumisiakin ja löytää nautinto omasta panostuksesta ja oppimisen uteliaisuudesta.